Täydellisyyden tavoittelusta ja elintilasta

Pääkaupunkiseudulla harrastin liikuntaa ja tanssi oli suuri haaveeni. Savonlinnassa liikunnan harrastamismahdollisuudet ovat olleet kehnot ja väki epäliikunnallista liian koordinaatiokeskeistä liikkumistavaltaan. Muutama vuosi sitten opin talviruokkimiltani pikkulinnuilta liikkumistavan, jota olin turhaan etsinyt tanssista vuosikymmenet enkä löytänyt. Sen jälkeen en ole tanssista ollut kiinnostunut.
Mutta mitä sanoisin näin jälkikäteen? Tanssivaa väkeä tuntuu vaivaavan jokin tyytymättömyys, etsitään parempaa eikä saada kyllin hyvää, mikä kai on taktiikasta kiinni eikä niinkään mahdollisuuksista. Ei pitäisi olla ihan kaavan mukainen, esim. tanssin ideaalia tavoitteleva vain, sillä kaava on aina eri ihmisille tai palanen vain tai yleisellä tasolla ja vaatisi oman näkemyksen lisäksi. Kanssa tanssin etsiminen tiettynä ajankohtana eikä silloin kun luonnollinen liike sellainen on, on jotenkin pielessä, ikään kuin etsittäisiin aksenttia keinotekoisena aikana eikä tekemistä, jonka aksenttina se on.
Tanssi on jotakin liikkumisen ja mielen tasapainoisuutta, onnea, hyvää tekemisentapaa, liikunnan ja elämän yhteennivoutumista, elämää maailman osana. Sitä ei pitäisi eristää elämästä, vaan korkeintaan osallistua tanssikurssille tyyliin "minä tällaisen kuin millainen olen ja millaista elämää elän, osallistun tähän tekemiseen tällä tyylillä" eli se olisi vähän kuin tyylikkään kömpelön ihmisen tekemisentapa, joka kai on sitä että pääpaino on omassa elämässä ja muun huomioon ottaminen käy liian hitaasti, jotta se ehtisi kadottaa oman tyylin kurssin yhteisen kaavan tieltä. Ei ole motivaatiotakaan moiseen itsensä hukkaamiseen, ei kuulu olla tai tanssista katoaa henki ja opersoonallisuuksien kirjo.'
Tanssin löytää itsestään siihen tapaan kuin kesällä käelee mukavan tuntuisen matkan polulla hyvällä liikkumistavalla ja hyvällä mielellä: on liike tasapainoinen, varioiva, reaktiivinen, hyvän mielen tuomaa tasapainoisuutta, polveileuutta, elämään kytköksissä, eri tekemisten lomittuessa ja vertautuessa toisiinsa, on omaa tyyliä ja luonnon rauhaa, on sosiaalisuutta ja linnunlaulua. Tai niin kuin kotona, että huh ollaan kotona, niin liikkeet vapautuvat, löytyy vapaa-aikamainen oleminen luonnollisine tunnevireen mukaisine tyyleineen. Tanssi vain käy niitä läpi nopeasti, eri vireitä, eri tekemisentapoja, ihmisen vahvuukisa, komeuksia: hei olen tällainen , näin osaavainen.

"193. Yli yksilön koordinaatiokyvyn menevä tehtävä käy näköaistivoittoisesti eikä yksilö saa tilaa elämälleen kummemmin kuin koulutehtäviä tai pakollista työtä tehdessä. Sen sijaan koordinaatiokyvyltä sopivan tasoisessa tehtävässä yksilö tuntee saavansa käyttää sosiaalista silmäänsä ja tilaa itselleen yksilönä, omalle persoonallisuudelleen, tunteilleen ja näkemykselleen, omille tekemisentavoilleen ja toiveilleen, tervehenkiselle elämälle. Koordinaatiokyvyltä liian kömpelö tehtävä puolestaan vaikuttaa liian palikkamalliselta ja turhan kaavamaiselta, vähän kuin vankila.
Samoin koulutehtäviä tms työmäisiä tehtäviä tehdessä käy liikaa tsemppaavan omalle elämälle kituliaasti, sopivantasoisessa tehtävässä olijalle hyvin ja liian alhaisen tason tehtävässä kuin oksat katkottaisiin pensaalta."
http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html